keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tavoitteita ja tuloksia

Sukkasatoilun alussa päätin tavoitteekseni sen, että neulon joka päivä
(edes silmukan tai kerroksen) ja joka viikko aloitan uuden sukan
(huom ! ei siis parin...).

Juuri päättelin toisen sukkaparini,
joten valmistuneita on siis kaksi sukkaparia,
omaan siroon jalkaan sopivia, eli siis (pienen) naisen kokoa.

Molemmat tavissukkia, 7 veljestä, ensimmäinen Talitintti -langasta
ja tämä jälkimmäinen Polkkaa kivan syksyisessä väreissä
(oranssi, punainen, harmaa, valkoinen).

Tällä hetkellä puikoilla on Nallen Joulupuuta (taas oman jalan kokona)
ja varsinkin resoriosuus tuntuu paljon hitaammalta
ohuemmalla langalla ja  pienemmillä puikoilla neulottuna.

Seuraavaksi puikoille Nallea pienen lapsen kokoon ja
7 veljestä vaihteeksi muuta kuin tavismallia.

Neulomisiin,
lankamariio

Ei kommentteja: