tiistai 16. elokuuta 2011

Terveiset Keski-Suomesta!

Heipsun!

Kaksi vuotta sitten uudelleen neulomaan opetellut, opiskelevainen ja suulas 26-vuotias naisenalku Keski-Suomesta koettaa ottaa osaa Sukkasatoon toista kertaa. Syyskuun vietän lähestulkoon kokonaan maastojaksoilla koulussa, mutta iltaisin reporankana maatessa sitä voisi koettaa tarttua puikkoihin. Sukat tulisivat myös sateisilla ja tuulisilla ulkoiluviikoilla tarpeeseen itsellekin!
Tästä pienestä koulutuksellisesta hidasteesta johtuen en asettele itselleni vielä sen suurempia tavoitteita Sukkasatoa kohtaan. Teemani olkoon siis tänä vuonna neulomisen ilo varsinaisen määrällä iloittelun sijasta.

Varsinaisen räpistelyni halki Sukkasadon löytää tarkemmin kuvailtuna pitkin tapahtumaa täältä.

Oikein hyvää Sukkasatoa kaikille osallistujille ja mukava päästä tekemään taas töitä yhdessä!

Ei kommentteja: