sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vihdoinkin valmista


Vihdoinkin minäkin sain jotain valmista aikaiseksi. Niin kuin arvelinkin syyskuu oli niin kiireinen, että en enättänyt silloin oikeastaan paljoakaan tehdä mitään, mutta nyt minulla on kahdet sukat esiteltäväksi.

Ensimmäiset ovat Paraphernalia sukat, ja ne olen tehnyt naapurin rouvalle kiitokseksi rippijuhla-avusta. Lankana On Knit Pick'in Essential Solid, ja sitä kului 80 g. Sukkapuikkoina oli 2,5 metallipuikot.

Toiset sukat ovat nuorimmaiselle. Ihan tavalliset ribbisukat. Lankana on Regian 4-fädig Multi Effekt color, ja sitä kului noin 70 grammaa. tässäkin on käytetty 2,5 sukkapuikkoja. Näiden sukkien kuvan lataus Bloggeriin ei jostain syystä nyt onnistuntu, mutta niitä voi käydä katsomassa minun blogissani .

Tavoittena on vielä tehdä ne kolmannet sukat, ja kyllä ne on jo aloitettu.

Ei kommentteja: