lauantai 1. marraskuuta 2008

Loppukiri

Noro-sukkien jälkeen tuli tarve tehdä jotain helppoo ja nopeeta ja teinkin. Samalla tuli valmiiks jo jotain Sukkasadon alussa alotettuja, kuten nämä Sydänsukat:

Ohje on Ullasta ja aivan ihana. Jouduin vähän remppaamaan sitä kun puikot ja lanka ei ihan kohdanneet ohjetta, mutta kauniit tuli. Kuva on huono, koska lanka oli mahdotonta kuvattavaa. Jostain saatua 100% satiinia, pehmeää ja kiiltävää. Koko 22-23. Samalle lapsoselle tein kokoa isommat sukat joululahjapakettiin:

7-veikan jämiä. Pikkusukkia on niin ihana tehdä, valmistuvat ihan itsestään =). Loman alussa istuin bussissa jämälankapussin kanssa ja tein pukinkonttiin sukat, koko 37-38:

Sitten löysin uudesta Novitasta sniikkeriohjeen ja ajattelin vihdoin kokeilla mallia. Hurahdust vain, ja tein paritkin. Tykkään ihan hirveenä tästä mallista, koska tää on ensinnäkin aivotonta tekemistä, toisekseen helppo muuttaa langan paksuuden mukaan sopivaksi ja kolmannekseen koko ei oo niin justiinsa, koska takaosa on ainaoikeeta. Pukinkonttiin kaikki.

Seiskaveikkaa ja tuntematonta valkoista lankaa komeron kätköistä.
Jussia ja samaa valkoista komeronkätkölankaa.

Tallinnantuliaislankaa (Käsitöölõng, 60 % villaa, 20-20 akryylia ja polyesteriä), jota ostin tässä värissä typeryyksissäni tasan kerän. Lanka oli siedettävää neuloa, neulepinta oli todella kaunista ja värin vaihtuvuus i-ha-na. Jos menisin nyt Tallinnaan, ostaisin tätä villatakin verran.

Jo tempauksen alussa alotetut mustat Ritvat on edelleen kesken. Yritin eilen rutistaa, mutta väsymys iski ja toisesta sukasta puuttuu vielä pari mallikertaa ja kavennukset. Lähellä ;).

Sukkasadon saldo oli siis minun osaltani kokonaiset 13 paria. Tähän olen tyytyväinen, viime vuonna sain kasaan kai yhdet sukat =D. SUURET kiitokset Kaisalle emoilusta ja kaikille Satokavereille inspiraatiosta! Monet jatkavat lapastelun merkeissä, minä varjolapastelen tänä vuonna.

Terkkusin, Sini


Ei kommentteja: